10. Päättötodistukset ja muut todistukset

Oppilaalla on mahdollisuus saada kaksi tanssin laajan oppimäärän mukaista päättötodistusta: perusopintojen päättötodistus ja syventävien opintojen päättötodistus. Näistä jälkimmäinen on samalla todistus koko tanssin perusopetuksen laajan oppimäärän suorittamisesta. Molempien opintokokonaisuuksien suorittaminen ja siten myös todistuksen saaminen edellyttää oppilaan aktiivista osallistumista laajan oppimäärän mukaiseen opetuksen kaikkiin osa-alueisiin sekä edistymisnäytteiden suorittamista vähintään tyydyttävästi.

Sekä tanssin perusopintojen että syventävien opintojen päättötodistuksessa on seuraavat asiat:

  • koulutuksen järjestäjä
  • oppilaitoksen nimi
  • opinnot, joista päättötodistus annetaan
  • oppilaan nimi ja henkilötunnus
  • opiskeluaika
  • sanallinen arvio oppilaan tanssillisesta kehityksestä
  • rehtorin allekirjoitus ja oppilaitoksen leima
  • opetusministeriön myöntämän koulutuksen järjestämisluvan päivämäärä
  • lainsäädäntö, johon koulutus perustuu
  • maininta, että koulutus on toteutettu Opetushallituksen vahvistamien opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti
  • maininta, että tanssin laaja oppimäärä sisältää kaksi osiota perusopinnot ja syventävät opinnot

Tanssin syventävien opintojen eli koko laajan oppimäärän mukaisten opintojen päättötodistuksessa on lisäksi

  • tieto päättötyöstä ja sen suorittamisen ajankohdasta
  • sanallinen arvio ja arvosana päättötyöstä
  • kokonaisarvosana oppilaan tanssillisesta kehityksestä
  • arvosana-asteikko:
Erinomainen 5
Kiitettävä 4
Hyvä 3
Tyydyttävä 2
Hyväksytty 1

Oppilaalle annetaan pyydettäessä todistus suoritetuista opinnoista.